25. marraskuuta 2014

Juveleita

Huhhuh, täällä päässä on pikkuisen kiirettä pitänyt! Työjuttujen lisäksi on pitänyt kirjoitella gradua, ja siihen päälle kun ynnätään vielä parit muut meneillään olevat kurssit seminaariesityksineen niin voidaan todeta että kirjoitettu on kyllä, vaan ei blogia! :D Annan kyllä muutenkin 10 pistettä jokaiselle bloggaajalle joka tänä säkkipimeänä vuodenaikana onnistuu ottamaan siedettäviä kuvia, meikäläinen ei meinaan ainakaan oo koskaan valoisan aikaan edes kotona. Vaan nytpä ois pari ruutua näpsittynä, ja muutenkin jemmassa on postaus jos toinenkin viime aikojen häähankinnoista! :)

 photo korut1.jpg 
 photo korut2.jpg

Hankinnan nro 1 tein Save the Date -messuilta Ninkan ständiltä. Koruja lähdin hakemaan, ja korujen kanssa myös messuilta poistuin! :D Keltakultaisten sormusteni vuoksi halusin hääkorujeni olevan pohjaltaan nimenomaan keltakultaiset, ja (ylläri ylläri) pientä blingiäkin toivoin koruissa olevan. Ninkalta keltakultapohjaisia koruja löytyi useampia, ja pyörittelinkin lopulta vaihtoehtoina näiden lisäksi myös värillisillä (turkooseilla) kivillä varustettuja koruja. Kuitenkin päädyin lopulta näihin, koska ajattelin että kirkkailla kivillä koruille tulisi kenties enemmän käyttöä. Ja vitsi että onkin muuten haluttanut jo käyttää näitä, kun ovat niin ihanat! :D Sopisivat ihan täydellisesti mm. meikäläisen ens viikonlopun pikkujoulumekkoon, mutta ehkä yritän kuitenkin säästellä koruja sinne hääpäivälle kun itseni tuntien ehdin muuten joko hukata tai hajottaa nämä. Vaikeaa!!!

 photo korut3.jpg

Hankinta nro 2 ei oikeastaan edes ole hankinta, koska Miika sai sen pikkujoulupukilta. Siis ootteko nähneet huikeampaa häätaskumattia?! Miika myös keräsi roppakaupalla lisää aviomiespisteitä luovutettuaan lahjuksensa heti kättelyssä kiltisti morsiamelleen, kuulemma oli enemmän minun näköä (reiluna tyttönä ehdotin vaihtokauppaa omaan lahjukseeni, eheyttävään käsirasvaan (?!?), mutta ei kelvannut nirsolle miehelle sekään). :D

Erinäistä tilpehööriä on vielä näiden lisäksi ehtinyt viime aikoina kertymään hääosastolla, niistä lisää kunhan saan kamat kuvattua! :)

Anna

6 kommenttia:

  1. Korut sopivat kyllä hyvin yhteen sormuksesi kanssa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ne mätsää kyllä aivan täydellisesti! :)

      Poista
  2. Ei vitsi, mä oon kattonu just samoja koruja :P Noi on kyllä niin nätit, mä en vaan oo saanu vielä aikaiseksi hankkia :) Ja hieno on myös tuo taskumatti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo on kyllä ihanat, suosittelen! ;) Tosi laadukkaan tuntuiset myös, vaikka rihkamaa ovatkin. Eikä mielestäni olleet edes pahan hintaiset.

      Poista
  3. Ihana taskumatti! :) Ja korutkin toki on hienoja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tuo taskumatti oli kyllä hauska sattuma! :'D

      Poista